Asunnon myynnin parhaasta ajankohdasta tulee paljon kyselyitä kiinteistönvälittäjille. Moni kertoo kuulleensa, että esimerkiksi keväällä asunnot menevät kaupaksi ripeämmin kuin syksyllä. Aika ajoin mediassakin esiintyy uutisia otsikoilla ”Nyt kannattaa myydä asunto!” tai ”Älä myy kotiasi vielä!”
Asunnon myyminen: Remontit, sijainti ja kunto nostavat arvoa
Todellisuudessa asunnon myyntiin vaikuttavat monet muutkin asiat kuin pelkästään yleiset arviot asuntomarkkinoiden kulloisestakin tilanteesta. Jonkin tietyn asunnon kiinnostavuus asuntomarkkinoilla riippuu yleisen hintakehityksen lisäksi yksilöllisistä asioista, kuten juuri tehdyistä remonteista, sijainnista tai asunnon yleisestä kunnosta.
Asunnon myynti ei odota sesonkia – elämäntilanteet luovat ostotarpeen
Asunnon ostajia puolestaan on liikkeellä asuntomarkkinoilla tasaisesti ympäri vuoden. Ostajaehdokkaat nimittäin tarvitsevat uutta kotia yleensä syistä, jotka eivät riipu vuodenajasta; tällainen syy voi olla esimerkiksi perhekoon muutos.
Suuntaa-antava myyntiarvio hetkessä: tiedä missä asunnon arvo menee
Koska kotisi on yksilö, meidän tehtävämme on arvioida asuntosi myyntinäkymät sen mukaisesti. Kiinteistönvälittäjän ammattitaitoon kuuluu osata kertoa, miltä asuntosi myyntinäkymät näyttävät tällä hetkellä, ja miten ne mahdollisesti tulevat muuttumaan tulevaisuudessa. Suuntaa-antavan myyntiarvion saat meiltä kätevästi myös netistä!
Ota yhteyttä
Jätä yhteystietosi alla olevaan lomakkeeseen, olemme yhteydessä mahdollisimman pian. Autamme kaikissa asunnon myyntiin liittyvissä kysymyksissä.




