| Avoinna arkisin klo 9-17

Keittiön sisustus – lieden valinta ja hankinta

18-06-2018

Ennen liesityypin valintaa

Uutta liettä hankkiessa pitää ensimmäisenä selvittää, minkä kokoinen liesi keittiöön mahtuu. Jos liesi hankitaan vanhan tilalle, pitää uuden olla yleensä saman kokoinen kuin vanhan lieden. Mittaa siis vanha liesi ennen ostoksille lähtöä. Vanhassa talossa asuvan on syytä myös tarkistaa, että talon sähköliitännät ovat riittävät uudelle laitteelle.

Keittiöremontin yhteydessä lieden koko voi vaihtua. Perinteisessä lattialiedessä keittotaso ja uuni on yhdistetty. Nykyään voi kuitenkin valita myös erillisen upotetun uunin sekä liesitason ja muutos on helppo toteuttaa keittiöremontin yhteydessä.

Lieden valinta riippuu myös omasta budjetistasi. Perinteinen valurautaliesi on halvin vaihtoehto ja induktioliesi kallein. Myös lieden koko vaikuttaa hintaan, samoin kuin mahdolliset erikoistoiminnot.

Lieden valinta – Liesityypit

Monessa taloudessa vanhat valurautaliedet on jo vaihdettu joko keraamiseen lieteen tai induktiolieteen. Lisäksi on tarjolla kaasuliesi. Valurautaliesi ja keraaminen liesi ovat hyviä valintoja perusruoanlaittoon. Induktioliesi tuo lisää turvallisuutta ja kaasuliesi sopii innokkaimmille kokeille.

Perinteinen valurauta

Perinteinen sähköliesi valurautaisilla keittolevyillä on halvin malli. Tavallisimmin pyöreitä keittolevyjä on neljä. Valurautalevyillä varustettu liesi kuluttaa paljon energiaa ja on hidas verrattuna induktio- tai kaasulieteen. Levyjen puhdistus myös vaatii usein hankausta. Hinnan lisäksi valurautalieden etu on, että se käy yhteen kaikkien astioiden kanssa.

Keraaminen sähköliesi

Keraamisessa liedessä valurautalevyt on korvattu useilla kuumenevilla kohdilla tasaisessa lasikeramiikkatasossa. Tavallisimmin merkittyjä keittoalueita on neljä. Keraaminen liesi on energiatehokkaampi kuin valurautaliesi ja helpompi pitää puhtaana. Lasikeraaminen pinta kuitenkin naarmuuttuu helposti esimerkiksi raskasta kattilaa vetäessä keittotasolla.

Induktioliesi

Induktioliesi näyttää samalta kuin keraaminen liesi, mutta sen toimintaperiaate on eri. Keittoastian ja keraamisen tason alla olevan käämin välille muodostuu magneettikenttä, joka kuumentaa keittoastian. Keittotaso kuumenee vain astian pohjan kokoisella alueella, joten se on turvallinen vaihtoehto, joka sopii hyvin lapsiperheille tai lemmikin omistajille. Kattilasta roiskuneet ruoat eivät myöskään pala kiinni lieteen, koska taso on kuuma vain astian alla. Tämä helpottaa lieden puhdistusta.

Induktioliesi on myös energiatehokas ja lämpöä voi vaihtaa nopeasti. Induktioliesi on kuitenkin kallein liesityyppi. Induktioliedellä pitää myös käyttää vain sille soveltuvia keittoastioita. Emali, valurauta sekä erikoispohjalla varustetut teräs- ja alumiiniastiat sopivat induktioliedelle, tavalliset alumiinikattilat eivät.

 

Lieden valinta
Kaasuliedessä polttimoiden päällä on teline. jolle paistoastia asetetaan.

 

Kaasuliesi

Kaasuliesi on tehokas sekä nopea ja soveltuu hyvin innokkaalle kokkaajalle. Keittotason lisänä oleva uuni voi toimia joko kaasulla tai sähköllä. Kaasuliesi on turvallinen nykyisten liekinvarmistimien ansiosta ja se säästää sähköä. Kaasulla toimiva liesi toimii myös sähkäkatkon aikana.

Kaasuliedessä ei ole levyjä vaan kaasupolttimien yläpuolella oleva teline, jolle keittoastia asetetaan. Polttimiin syttyy liekki nappia painamalla. Lämpötiloja voidaan säätää nopeasti ja tarkasti, kuumenemista tai jäähtymistä ei tarvitse odottaa. Puhdistusta kaasuliesissä helpottaa irrotettava teline ja polttimet. Kattiloiden pitää kaasuliedelle olla tarpeeksi kestävät kuumalle liekille ja myös tarpeeksi suuret, jotta niiden pohja peittää liekin.

Kaasuliedessä voidaan käyttää joko maa- tai nestekaasua. Kaasutyyppi pitää tietää ennen lieden ostoa. Maakaasu saadaan suoraan kaasuverkon kautta. Nestekaasulle taas pitää olla erillinen kaasupullo ja sitä käytetään, kun maakaasua ei ole saatavilla. Pullo säilytetään pystyasennossa, hyvin ilmastoidussa tilassa, usein lieden viereisessä keittiökaapissa. Nestekaasua käytettäessä pitää muistaa vaihtaa kaasupullo ajoissa.

Lieden valinta – Lattiauuni vai integraatio?

Perinteisten lattialiesien, joissa keittotaso ja uuni on yhdistetty, sijaan moni valitsee nykyään keittiöremontin yhteydessä erillisen keittotason ja uunin, joka voidaan integroida keittiökalusteisiin. Erillisiä keittotasoja on saatavilla keraamisena, induktiona sekä kaasupolttimilla.

Etuna erillisessä uunissa ja keittotasossa on, että uuni voidaan sijoittaa kalusteisiin halutulle korkeudelle ja kohdalle. Korkealle sijoitettu uuni on turvallinen lapsiperheissä, koska pienet lapset eivät ylety kuumaan uuniin. Uunin sijoittelulla saadaan myös käyttömukavuutta, kun uunia käyttäessä ei tarvitse kumarrella.

 

Lieden valinta
Erillinen keittotaso ja uunit mahdollistavat halutunlaisen sijoittelun.

 

Uunien erikoistoiminnot

Eri liesityyppien lisäksi uunien toiminnoissa on nykyään valinnanvaraa. Uunien erikoistoiminnat kannattaa valita oman tarpeen ja budjetin mukaan.

Suurimmassa osassa uusia uuneja on jo kiertoilmatoiminto, mutta myös perinteinen tasalämpö (ala-ylälämpö). Kiertoilmalla saadaan tasaisempi paistotulos, paistoaika on lyhyempi ja lämpötila matalampi. Kiertoilmaa voi käyttää myös ruoan sulattamiseen ja kasvisten kuivaamiseen ja ruokaa voidaan paistaa useammalla pellillä samaan aikaan. Lisäksi uunissa voi olla grillitoiminto ja toimintoja pizzanpaistoon, ruoan sulattamiseen tai lämpimänäpitoon.

Höyrytoiminto voi olla nykyään integroitu uunin toiminto tai keittiöön voidaan hankkia erillinen höyryuuni. Höyryuunin etu on terveellisyys. Höyryttäminen matalassa lämpötilassa säilyttää ruoan vitamiinit ja hivenaineet. Höyryuunit tai höyrytoiminnolla varustellut uunit ovat kuitenkin hintavia.

Uuneihin on myös kehitelty monia älytoimintoja. Uunissa voi olla paistoautomatiikka, joka mittaa ruoan lämpötilaa ja hälyyttää tai sammuttaa uunin, kun tavoitelämpötila on saavutettu. Osa uuneista valitsee paistoajan ja -lämpötilan automaattisesti, kun uunille syöttää tiedon raaka-aineesta ja sen painosta.

Turvallisuus on aina hyvä pitää mielessä, kun uuden lieden valinta on ajankohtainen. Liesiin lisäturvallisuutta tuo hälytin, ajastin tai automaattinen virrankatkaisu.

Uuneissa voi olla niin ikään puhdistustoimintoja. Pyrolyysitoiminnolla uuni kuumenee hetkellisesti n. 500 asteeseen ja polttaa lian pois. Uunissa voi olla myös hyörypuhdistustoiminto.

Iloisia ruoanlaittohetkiä!

Lue lisää:

Ideoita keittiön sisustukseen

Ideoita keittiön sisustukseen, osa 2

Jaa kirjoitus eteenpäin