| Avoinna arkisin klo 9-17

Vinkit lapsiperheen kodin sisustukseen, osa 1

19-07-2016

Panosta toimiviin tiloihin

Suomalaisissa kodeissa ollaan sikäli onnekkaassa tilanteessa, että lapsiperheiden tarpeet on usein otettu huomioon jo taloja suunniteltaessa. Ihanteellisimmassa lapsiperheen kodissa tilat ovat helposti muunneltavissa perheen muuttuviin tarpeisiin, huoneet ovat sopivan väljiä lasten temmellystä varten, kodista on esteetön kulku pihalle eivätkä esimerkiksi jyrkät portaat tai ahtaat käytävät vaikeuta lastenvaunujen kanssa liikkumista.

Oma sisäänkäynti kodinhoitohuoneeseen voi osoittautua kullanarvoiseksi leikki-ikäisten lasten kanssa. Aina vain parempi on, jos kodinhoitohuoneen yhteydestä löytyy erillinen kura-allas, jossa ulkoleikkien tiimellyksessä sotkeutuneet vaatteet ja kengät saadaan puhdistettua, eivätkä hiekka ja kura kantaudu muualle asuntoon. Lapsiperheen pyykkivuoren valloittamiseksi puolestaan tarvitaan rutkasti säilytys- ja kuivaustilaa, ja tämäkin seikka on otettu toimivassa kodinhoitohuoneessa huomioon. Perusasioiden toimivuuteen ja toimivaan pohjaratkaisuun kannattaakin kiinnittää huomiota jo asunnon ostovaiheessa.

Lapsiperheen sisustus (kodinhoitotilat)

Turvallisuus on sisustuksen A ja O

Lapsen syntymän jälkeen kotia alkaa väistämättä katsella uusin silmin, ja turvallisuusasiat tulevat erityisesti esille siinä vaiheessa, kun lapsi oppii konttaamaan ja kävelemään. Ja ennen kuin ehdit kunnolla huomatakaan, olette jo tilanteessa, jossa lapsi ehtii vipeltää toiseen huoneeseen, kun sinä käännät hetkeksi selkäsi – ja todennäköisesti löydät hänet juuri sieltä, jonne äsken kielsit menemästä.

Kodin lapsiturvallisuutta voidaan onneksi parantaa useilla pienillä asioilla. Hyllyjen ja lipastojen tulee olla seinään kiinnitettäviä tai muuten niin tukevia, ettei lapsi pysty kaatamaan niitä noustessaan seisomaan tai yrittäessään kiipeillä niitä vasten. Mattojen alle voit sujauttaa liukuesteet, ja huonekalujen terävät kulmat saat tarvittaessa piiloon erityisillä kulmasuojuksilla. Johdot, verhojen narut ja muut kannattaa siirtää pois lapsen ulottuvilta, jotta niistä ei aiheudu vaaraa. Jämäkkä turvaportti puolestaan varmistaa, ettei pieni lapsi pääse omin päin seikkailemaan portaita pitkin.

Lisää tärkeää tietoa lapsiperheen kodin turvallisuudesta löydät esimerkiksi Tukesin Turvallinen koti lapselle -oppaasta.

Lapsiperheen sisustus (lelut)

Lelujen säilytys – esille vai piiloon?

Kukapa lapsiperheen vanhempi ei olisi kokenut joskus sitä tunnetta, kun astuu vahingossa legopalikan päälle hämärässä huoneessa tai törmää kävellessään johonkin mahdollisimman kovaääniseen leluun juuri silloin, kun on viimein onnistunut saamaan jälkikasvun unten maille. Leikki kuuluu lapsen elämään, ja lapsiperheen kodista löytyykin mitä erilaisimpia leluja, jotka myös valitettavasti tuppaavat helposti lojumaan ympäri lattioita.

Jotta lelut pysyisivät edes jotenkuten järjestyksessä, kannattaa olohuoneeseen hankkia tilava kori, jonne lapsi pystyy itsekin palauttamaan lelut aina leikkien jälkeen. Kun leluille on oma, yhteinen säilytyspaikkansa, ne myös löytyvät sieltä helposti aina tarvittaessa. Tietenkään kaikkia leluja ei tarvitse piilottaa – kaunis keinuhevonen, herttainen nukke tai iloisen värikäs puujuna voi palvella yhtä lailla leikkikaluna kuin sisustuselementtinä. Kauniissa ja laadukkaissa leluissa on myös se etu, että ne ovat turvallisia käyttää, ja kestävät usein kovempaakin käsittelyä.

Lue lisää:

Vinkit lapsiperheen kodin sisustukseen, osa 2

Lemmikkikodin sisustaminen – 5+1 vinkkiä

 

Etsitkö unelmakotia perheellesi? 

Katso vapaiden asuntojen tarjontamme täältä.

 

 

 

 

Jaa kirjoitus eteenpäin